Matka Kanta-Hämeestä Lleidaan kesti rapeat 11 tuntia. Jos lähdet samalle reisingille, niin muista syödä kunnollinen aamupala. Lento sujui nätisti, vaikka ilmavaivaisen vierustoverin olisin voinut mieluusti jättää turvatarkastukseen. Ties mikä sieltä pyrki ulos.
Barcelonassa hyppäsin oitis taksiin. Hetken ihmettelimme kuskin kanssa toisiamme, vaikka mielestäni lausuin Barcelona Sants -aseman nimen mallikkaasti. Päästelin junan ääniä, ja taksikuski oivalsi minne halusin. Kovin puhelias oli taksikuski, mutta en pysynyt jutuissa kiinni. Toki hekottelin mukana. Sen verran saimme vaihdettua kuulumisia, että hän tiesi määränpääni ja näytti peukkua.
Juna-asemalla ostin lipun automaatista. Huomasin, että Barcelona Sants -asemalle pääsee suoraan junalla myös lentokentältä. Ehkä sitten ensi kerralla säästän rahaa ja aikaa. Lipun ostettuani tutkin lähtöaikatauluja, mutta koska en saanut niistä varmuutta kävin kysymässä infosta neuvoa. Platform 13-14. Löydettyäni oikean portin laiturille menin läheiseen kahvilaan syömään kasviskolmioleivän. Oli muuten nälkä, kello oli jo kuuden kieppeillä, ja olin viimeksi syönyt aamulla yhdeksältä. Sain kahvilassa myös mobiiliyhteyden. Olin sopinut Lleidan kontaktini Jaumen (lausutaan sjaume, ei haume) kanssa, että laitan viestin kun olen junassa ja hän tulee sitten Lleidassa vastaan. Oletin, että yhteydet pelaisivat myös junalaiturilla. Ei kannattaisi olettaa asioista, joista ei ole mitään kokemusta.
Asemalaiturin näytöissä ei ollut tietoa 19:03 lähtevästä junasta Lleidaan, eikä minnekään muuallekaan. Voi rähmä. Kysyin vartijoilta apua, ja he kertoivat että olen väärässä paikassa. Platform 9-10 oli oikea osoite. Sinne siis, ja ystävälliset vartijat päästivät porteista takaisin asemahalliin. Löysin oikean raiteen ja siellä myös näytöissä näkyi kyseinen juna.
Junaan päästyäni päätin heti ilmoittaa Jaumelle, että tulossa ollaan. Ei yhteyttä. Laitoin tavallisen tekstiviestin ja voin tässä vaiheessa kertoa, että Jaume ei koskaan saanut sitä. En tiennyt tätä silloin, mutta samaan aikaan Jaume-parka oli jo Lleidan asemalla minua odottamassa. Odottavan aika on pitkä, etenkin jos odottaa yli kolme tuntia kuten Jaumelle kävi. En vieläkään tiedä miksi hän päätti mennä asemalle, vaikka ei saanut viestiä. Mainittakoon vielä, että otin siis ensimmäisen lähtevän junan, jota odotellessani kävin syömässä. En kupeksinut asemalla.
Junassa oli mukava katsella maisemia. Ihmisiä kotiensa pihoilla ruokailemassa, lapsia uimarannoilla ja mielenkiintoisia kasveja. Villeinä kasvavia bambuja ja korkeita pampaheiniä. Muutama bougainvilleakin kukki vielä. Näin myös valkoisen ponin jonkun pihapuutarhassa.
Siinä matkustaessani koitin saada yhteyttä Jaumeen ja Suomeen tuloksetta. Havahduin myös ajankuluun, kun muistelin matkan kestävän noin tunnin. Ilta hämärtyi kun asema toisensa jälkeen meni ohi. Lopulta oli pilkkopimeää, eikä vieläkään oltu Lleidassa. Päättelin ottaneeni useamman pysähdyksen junan enkä ollut huolissani. Olin myös lukenut asemien nimiä etukäteen, joten ei huolettanut. Yksi kanssaturisti oli myös menossa Lleidaan ja hyppäsi väärällä pysäkillä junasta. Valpas paikallinen juoksi perään ja haki hänet asemalta takaisin kyytiin.
Lleida tuli vastaan kahden tunnin kohdalla. Pimeää, eikä Jaumea näkynyt. Sitten vain hotellia etsimään, mutta mihin suuntaan. Karttana toimi kuvakaappaus reitistä, mutta se ei auttanut koska en nähnyt katujen nimiä. Asemalla oli jokin piste auki, jonka ikkunaa kopistelin. Ystävällinen nainen puhui mikrofoniin, avasi pienen luukun ja otti puhelimeni syyniin tietääkseen mitä etsin. Hän piirsi kartan paperille. Harmi, ettei karttaa ole enää tallella. Taittelin siihen eilen purukumin, kun en halunnut sotkea Lleidan puhtaita katuja. Mutta kartta oli kaksi suoraa viivaa ja yksi vino. Katselin sitä ja kysyin vielä suuntaa, oikealle vai vasemmalle. Oikealle. Sinnepä sinne siis. Kävelin jonkin matkaa, kunnes oletin tulleeni vinon viivan kohtaan. Päädyin puiston reunamille, ja kun puistossa joku mies aloitti huutelun, käännyin takaisin. Ei saa mennä puistoihin yksin, on vanha kansanviisaus. Päästyäni takaisin isommalle kadulle näin mummon istuksimassa penkillä. Kysyin mummolta neuvoa sanomalla hotellin nimen, ja hän viittoi selkeän suunnan. Sitten hotelli löytyikin melkein heti. Aulassa oli englantia puhuvaa henkilökuntaa, ja sain huoneeni nopeasti. Wifi toimi hyvin, ja puhelimeen kilahteli huolestuneita viestejä Suomesta ja Jaumelta. Jaumen viesteissä oli aavistus kolme tuntia odottaneen väsymystä, mutta se on ymmärrettävää.
Oli nälkä ja väsy. Väsy voitti, koska huoneeseen päästyäni en enää jaksanut raahautua hissiin ja alakerran naposteluautomaatille.
No, olipas vaiherikas menomatka! Kyllä minäkin sain lauantaina iltayöstä puhelimeeni Jaumelta whatsupp -viestejä ja ihmettelyjä siitä missä olet. Tosin luin ne vasta sunnuntaiaamuna kun en lauantai-iltana ollut työpuhelimeni vieressä ;)ja vaikka olisin ollutkin, en olisi tiennyt mitä hänelle vastata.. Noo, loppu hyvin ja kaikki hyvin, ei aina mene kuin Strömsöössä!
VastaaPoista