Jäähyväiset

Läksiäisaamuna kävimme Núrian kanssa hakemassa churroja kaikille Xurreria Morenosta.  Onneksi en mennyt omin päin ostoksille, koska Kataloniassa ei todellakaan kursailla! Kolme kiloa churroja ja 1,5 litraa suklaakastiketta katosi hetkessä. Jos jotain tarjotaan, niin se myös syödään sen kummempia kainostelematta. Lisäksi oli suomalaista suklaata ja Linkosuon ruislastuja, mutta churrot herättivät eniten kiinnostusta. Niistä myös puhuttiin paljon aamun aikana.

Xurreria Morenon omistaja tarjosi tilauksen valmistumista odotellessa churroja ja tällaisen suklaajuoman. Päällä oli alunperin kolme suklaapalleroa. On se kumma, kun ei saa edes kuvaa otettua ennen maistamista!

Tämä kääryle on yksi pitkä churro, josta kaksi ripeää työntekijää saksivat paloja pusseihin.

Aamupäivän kääntyessä kello yhteen, lähdettiin koko työyhteisön voimin syömään jäähyväisten kunniaksi. Mukana oli myös jo eläkkeelle jäänyt ikämies Manolo. Pakkauduttiin autoihin, ja huristeltiin keskustaan ravintolaan. Myös vapaalla olevat työntekijät tulivat paikalle. Olin niiiiiin otettu. Suomalaisittain myös ajattelin, että ei kai sitä olisi minun takiani tarvinnut.

Ravintola oli järjestänyt pienet pöydät niin, että mahduimme saman, pitkän pöydän ääreen. Listalta valittiin alku-, pää- ja jälkiruoka. Tarjoilija ehdotti minulle omaa räätälöityä kurpitsakeittoa alkuruoaksi, koska listalla ei ollut kasvisruokaa kuin yksi annos, jonka otin pääruuaksi. Juomaksi oli puna- ja valkoviiniä, sekä vettä. Jälkiruuan jälkeen kahvia, likööriä ja cavaa. Maistoin vain hieman likööriä työkaverin lasista, koska ihan en ole tottunut juomaan alkoholia kesken työpäivän. Cavalla kilistelimme kaikki. Tai kaikki muut, paitsi Manolo, joka oli serviciossa niin pitkään, ettei häntä enää jaksettu odottaa. Manolo tuli vähän myöhemmin kilistelemään kanssani, joten ei hän ilman jäänyt.  Sain lahjaksi työkavereiden itse koristeleman puisen laatikon, jonka sisällä oli ihania lahjoja. Rannekoru, La Seu Vella -pienoismalli, ostoskassi ja pieni puuarkku, joka sisälsi pikkuisia pulloja, joissa oli siemeniä. Abbylta sain hänen itsensä tekemiä keraamisia magneetteja, joista yksi esitti etanaa. Tietenkin piti vollottaa lahjat avattuani. Sen jälkeen kyseltiin useaan otteeseen olenko ihan kunnossa. Tietenkin olin, iloinen ja kiitollinen!

Sympaattinen puuarkku.

Sain myös laatikollisen samana aamuna poimittuja viikunoita.

Siemenarkku. Yhdessä pullossa lukee Beaucarnea, eli siinä on pullojukan siemeniä, ooh!

Viimeiset tunnit kuluivat todella ähkyisessä olotilassa papereita allekirjoittaen, viimeistä kertaa paikkoja kiertäen ja ihan lopuksi Abbyn kanssa ulkona kasvipöytiä siivoten. Muut työntekijät kävivät jokainen erikseen hyvästelemässä, ihan jokainen. Ei olekaan niin moni eri ihminen suukotellut koko elämäni aikana! Luulin, että tapana on antaa vain kevyt muiskautus ilmaan poskelta poskelle, mutta kyllä tuli ihan ehtoja pusuja.  Mieleenpainuvin oli Emilion hyvästely, kun hän ensin esitteli miten oli saanut mädäntyneen ruusunpiikin sormestaan ulos, tirskautti hieman mätää näytiksi, sen jälkeen varoitteli Barcelonasta, ja lopulta tuli suukot molemmille poskille ja otsaan. Emilio sanoi, että minulla on aina koti Lleidassa hänen, Núrian ja muun perheen luona.

Niin soi viimeisen kerran alarma, ja aika Bellmuntissa päättyi.

Muistot tästä kuukaudesta jäävät ikuisiksi ajoiksi mieleen. Lleida oli upea kaupunki historiallisine nähtävyyksineen, shoppailu- ja ruokailumahdollisuuksineen. Kannattaa poiketa kauempaakin! Itse Bellmunt oli aivan ihmeellinen paikka, kerran elämässä kokemus. Olen hyvin iloinen, että sain viettää siellä niin paljon aikaa. Parasta kuitenkin oli ihmisten lämpö, tapa huolehtia toisista, positiivinen kiireettömyys ja huoleton suhtautuminen elämään.

Tätä viimeistä päivitystä viimeistellessä olen jo Suomessa. Kotiinpaluu sujui hyvin, ja kylläpä on mahtava olo. Oma koti, oma koira, tasalämpöinen suihku, dubbaamattomat tv-ohjelmat ja paras vuodenaika käsillä! Syksyn viileydessä on mukava muistella aurinkoisen Katalonian kuumuutta. Kaikki me eletään saman auringon alla, niin ihmiset kuin kasvitkin.

Iso kiitos kaikille teille kaikesta avusta, lukuisista tsempeistä ja siitä, että sain jakaa kokemukset kanssanne. Suomessa on kuitenkin kaikkein tärkein ja rakkain, eli läheiset ihmiset. Nähdään!