Jos et tykkää puiden kuvista, laita silmät kiinni kun luet tätä

Työkaverit ovat kiinnostuneet siitä, minkä värinen ihoni milloinkin on. Luultavasti hyvin kalpea normaalisti, mutta kuumalla rehkiessä huomioitiin, että muutun punaiseksi. Vähän kuin hiljalleen paistuva grillimakkara. Tänään sain ehkä vähän rusketusta, kun pääsin ulkohommiin. Ensin kuitenkin lannoitin viherkasveja.

Pieni hyppysellinen mullan pinnalle.

Samalla pystyi opiskelemaan tieteellisiä nimiä.

Pääsin ulos kastelemaan yksityisasiakkaille myytäviä puita. (Kyllä äiti, laitoin aurinkovoidetta.) Kastelu oli niiin mahtavaa. Ei ketään missään, vain pari sisiliskoa ja minä. Vettä annettiin paljon yhdelle puulle, joten letkun saattoi jättää lorottamaan, ja itse pystyi tutkimaan puita. Oli jättiläismäisiä sypressejä, eukalyptusta, magnoliaa, sitruksia, oliivipuita, mantelia, misteliä, vaahteroita, pinjoja, koivuja, ihmeellisiä vieraita puita ja vaikka ja mitä.

Tämä ei ole puun kukinto vaan köynnöksen, joka kasvoi muurilla.

Välillä piti stalkata aidanraosta mitä naapurin hedelmätarhassa touhutaan, vai touhutaanko mitään.

Puut on istutettu maahan isoissa saaveissa. Niin ne eivät pääse juurtumaan maahan, mutta eivät myöskään kaadu tuulessa tai kuivu niin helposti.

Magnolioita.

Muuri erottaa kasvihuoneet puutarhasta.

Kuivuus tekee pahojaan täälläkin.

Ystäväni Letku.

Härveli, jolla isojakin puita saa vietyä asiakkaan kyytiin.

Osa puista nimittäin oli todella isoja.

Kuvassa näkyy puomi, joka lasketaan aina Bellmuntin suljettuna ollessa. Sähköpaalussa on kaiutin, josta alkaa musiikki soimaan joka päivä kymmeneltä. Kaiuttimia on siellä täällä Bellmuntin isolla alueella.

Kovin on nätti tämä jokin.

Saan muista työntekijöistä poiketen joka perjantai pitää loppupäivän vapaata aamun viiden työtunnin jälkeen. Joten Döy!, kuten töissä sanotaan hyvästellessä. Sitä ei ehkä kirjoiteta noin, mutta ei kai se ole niin justiinsa.